Biodiversiteetin edistämisen esisuunnitelma talkkihankkeen aluesuunnittelua varten

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on mahdollista ottaa huomioon hankkeen koko elinkaaren aikana, kun se huomioidaan jo alueen layoutsuunnitteluvaiheessa hyödyntämällä tehtyjä luontoselvityksiä, -kartoituksia sekä saatavilla olevia avoimia aineistoja. Biodiversiteetin huomioimisella ja olemassa olevien elinympäristöjen huomioimisella voidaan pienentää toiminnan aiheuttamaa ekologista jalanjälkeä.

Envineer Oy on laatinut biodiversiteetin edistämisen esisuunnitelman talkkihankkeen aluesuunnittelua varten. Suunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuus on huomioitu hankkeen aluesuunnittelussa ja annetaan suosituksia sen säilyttämiseen ja lisäämiseen hankkeen rakentamis-, tuotanto- ja jälkihoitovaiheissa.

Toimintojen layout-suunnittelussa erityisesti suoluonto ja vesistöt ovat tunnistettu tärkeimmiksi säilytettäviksi luontotyypeiksi toiminta-alueella. Sijoittamalla rakenteita kivennäismaan puolelle voidaan vähentää suoluonnolle aiheutuvia riskejä sekä vähentää vesistöihin kohdistuvaa kiintoaineskuormitusta. Vesienjohtamisessa huomioidaan eroosioriskit ja uomiin rakennetaan mm. eroosiosuojausta tarvittavilta osin. Vastaavasti toimintojen tiiviillä sijoittamisella vähennetään alueen rakentamisen aikaisia metsähakkuita ja pienennetään maanrakentamisen vaiheittain ”auki” olevaa pinta-alaa. Hyvällä vesienhallinnan suunnittelulla ja toteutuksella alueen lampien rannoilla ja niistä lähtevien purojen alueilla säilyttää tai jopa parantaa pienvesien luontaista vuosivaihtelua, joka ylläpitää luhtaisuutta ja siitä riippuvaisia lajeja.

Rakentamis-, tuotanto- ja sulkemisvaiheen toimenpiteet biodiversiteetin säilyttämiseen ja lisäämiseen jaksotetaan rakentamisen vaiheistuksen mukaisesti. Rakentamisen aikana pyritään säilyttämään arvokkaat kohteet ja lisäksi alueella voidaan tehdä lisätoimenpiteitä monimuotoisuuden lisäämiseksi, kuten lahopuun määrän lisääminen puuston poiston yhteydessä ja suoalueiden uudelleen soistamista tukkimalla ojia. Sulkemisvaiheeseen voidaan integroida erityyppisiä biodiversiteetin lisäämistoimenpiteitä kuten paahderinteitä läjitysalueiden etelä- ja länsirinteille.

Uutisia

Biodiversiteetin edistämisen esisuunnitelma talkkihankkeen aluesuunnittelua varten

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on mahdollista ottaa huomioon kaivoshankkeen koko elinkaaren aikana, kun se huomioidaan jo alueen layoutsuunnitteluvaiheessa hyödyntämällä tehtyjä luontoselvityksiä, -kartoituksia sekä saatavilla olevia avoimia aineistoja. Biodiversiteetin huomioimisella ja olemassa olevien elinympäristöjen huomioimisella voidaan pienentää kaivostoiminnan aiheuttamaa ekologista jalanjälkeä.

Lue lisää »

Talkkihankkeen asukas- ja sidosryhmäkyselyn tuloksissa korostettiin paikallisen yhteistyön merkitystä jo hankkeen alkuvaiheessa

Nordic Talc Oy järjesti asukas- ja sidosryhmäkyselyn Suomussalmen talkkivarantojen hyödyntämishankkeeseen liittyen. Asukas- ja sidosryhmäkyselyä on tarkoitus jatkaa määräajoin, jotta voidaan kartoittaa paikallisten ihmisten ja muiden sidosryhmien näkemyksiä erityisesti hankkeen aiheuttamista ihmisiin kohdistuvista vaikutuksista, sekä muun muassa kuulla odotuksia ja toiveita hankeviestinnän toteuttamiseen.

Lue lisää »

Nordic Talc ja Kajave sopimukseen voimajohtoyhteyden suunnittelusta

Nordic Talc Oy ja Kajave Oy ovat sopineet uuden voimajohtoyhteyden suunnittelun aloittamisesta. Uusi voimajohtoyhteys mahdollistaa Nordic Talc:n tuotannon tarvitseman tehon. Samalla se vahvistaa Ylä-Kainuun jakeluverkkoa ja mahdollistaa myös muun elinkeinotoiminnan, matkailun ja vihreän siirtymän hankkeiden kehittämisen alueella.

Lue lisää »

ELY-keskuksen tukema selvitystyö edisti Suomussalmen talkkihanketta

Tulikivi Oyj on toteuttanut ”Selvitys Haaposen esiintymän geologiasta ja geotekniikasta sekä mineraalin käytettävyydestä valittujen tuotteiden valmistukseen teollisessa mittakaavassa” -hankkeen, johon se on saanut yrityksen kehittämisavustusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Saatu avustus on ollut erittäin merkittävä hankkeen eteenpäin viemisessä.

Lue lisää »

Biodiversiteetin edistämisen esisuunnitelma talkkihankkeen aluesuunnittelua varten

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on mahdollista ottaa huomioon kaivoshankkeen koko elinkaaren aikana, kun se huomioidaan jo alueen layoutsuunnitteluvaiheessa hyödyntämällä tehtyjä luontoselvityksiä, -kartoituksia sekä saatavilla olevia avoimia aineistoja. Biodiversiteetin huomioimisella ja olemassa olevien elinympäristöjen huomioimisella voidaan pienentää kaivostoiminnan aiheuttamaa ekologista jalanjälkeä.

Lue lisää »